maanantai 18. maaliskuuta 2013

Heissuli vei vaan.
Tässä pitkästä aikaa maisemia täältä keväisestä Norjasta. Käytiin nimittäin tänään pikavisiitillä Førden sairaalassa ottamassa vauvan vasemmasta korvasta kuulotesti, kun sitä ei silloin ennen kotiinlähtöä saatu mitattua. Nyt saatiin mitattua ja ihan normaali kuulo typyllä. Kannatti siis ajaa puolitoista tuntia suuntaansa tota 10 minuutin testiä ottamaan... Ainut mikä täällä suorastaan ärsyttää on nämä välimatkat ja se, kuinka hitaasti ne menee!
Muuten tänne ei kuulu mitään sen kummempaa. Vieraita on edelleen käynyt pientä ihailemassa, minä ( ja vauva) ollaan käyty koulussa ja ohjasin ensimmäisen jumpankin ( cyke ) tossa torstaina. Pikkuhiljaa alkaa treenikin jo luistamaan lähes entiseen tapaan vaikka vielä varovasti mennäänkin. Ajattelin suht hypyttömästi malttaa sinne 6 viikon tarkastukseen saakka.
Mitäs muuta? No eilen alkoi pojilla sarjakin ja ihan mukava oli pitkästä aikaa olla katsomassa peliä. Tai juoruamassa naisten kanssa. Tai ehken molempia. :D Eikä edes ollut niin kylmä mitä odotin ja katsottiinkin ulkona koko ensimmäinen erä. Paikat ollaan tänä vuonna saatu ihan päin mäntyä. Kaikki lapselliset istuu keskellä katsomoa ja suht alhaallakin vielä. Ihan mahdoton yhtälö kun ajattelee, että 5 meistä on kohta vaunutkin siinä lisänä. Niin ja niiden vaunujen asukit. En kyllä tiedä kuka valopää ne paikat on tänä vuonna järjestänyt... Joku jolla ei ilmeisesti ole mitään hajua siitä kellä on lapsia ja kellä ei. :D itsellään todennäköisesti ei. :D No yksi vaimoista laittoi jo sinne tänään kehitys ehdotusta että saa nähdä missä istutaan seuraavaksi.
Nii ja vauvalla on nyt nimi. Mutta taidan vielä täällä pitää sen salaisuutena ja odottaa erään toisen pienen neidin nimiäisiä ensin.
Kirjottelen tässä taas kun ehdin.








2 kommenttia:

  1. Ihanat neidit ja ihania maisemia! :)

    Kiva lueskella kuulumisia, vaikka kommentoinnit on jäänyt vähiin. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maiju! Kiva kun jaksat kommentoida! :) Siellä teidänkin puolella kyllä vieraillaan mutta itse olen kyllä super laiska kommentoija!

    VastaaPoista