keskiviikko 7. elokuuta 2013

Høgskulen i Sogn og Fjordane

Meillä on täällä alkanut niin sanottu uusi arki. :D Enni aloitti maanantaina päikkärin ja minä kotiäitinä olon Adan kanssa kaksistaan. Tarhan aloitus on sujunut kuulemma ihan kivasti, vaikka ne kaksi kaveria eivät vielä olekaan aloittaneet tarhaa. Enni on vielä vähän ujo juttelemaan siellä tädeille mutta ymmärtää edelleen kaikki, mitä hänelle sanotaan. :) 

Viikko alkoi tietenkin harmailla päivillä, joten käytettiin Ennitön aika siivoamiseen ja ompeluhommiin. Aika nössöä. Tänään oli onneksi aurinkoa ja pystyttiin vaan olemaan. :D Paitsi, että kävin kyllä ahkerana keräämässä ison kasan vattuja. 

Työtkin alkaa onneksi melkein täysillä ensi viikolla ja todennäköisesti tulee syksyn mittään vähän uusiakin työkuvioita. :) Kouluahan minulla ei oikeastaan enää ole. Se yksi tentti alkukesältä ja sitten se lumikolokurssi. Täytyykin käydä niistä juttelemassa tarkemmin kunhan yliopistokausi taas alkaa. Vähän kyllä haikeaa, kun ei enää ole luennoilla istumista tai liikkatunteja! :D 

Tässä teille kuvituksena vielä meidän koulun ja sen vieressä pauhaava koski! 

Toi musta tönö on yliopiston uusin rakennus, jossa toimii liikka-ja opeluennot
Pauhaapauhaa
Sama tönö lähempää
Tossa puiden takana näkyy paikallinen opiskelijakylä. Aika värikästä.

2 kommenttia:

  1. Kävin ihastelemassa komeita maisemia :)
    Palaan myöhemmin lueskelemaan ihan ajatuksella...

    VastaaPoista