perjantai 21. syyskuuta 2012

Ultrassa

Eilen käytiin tosiaan siellä ultrassa. :) Laskettu siirtyi viikolla eteenpäin eli meille odotellaan pientä ( en vielä taida täällä paljastaa merkkiä - mutta kissa ei siellä ainakaan ollut... ;) )  tulevaksi 20.2. Tää ultraaja oli kyllä ihan huippu!  Hän ihan rauhassa kävi kaikki päikat läpi ja selitti siinä sivussa kaiken mahdollisen tekemästään ja näkemästään. Melkein tunti siellä menikin ja olin tosi tyytyväinen! Ruotsissa tämä samainen ultra kesti 10 minuuttia ja todella niukasti silloin ultraava lääkäri meille mitään kertoi.

Ihana oli myös saada Ennistä kehuja eilen tarhapäivän jälkeen. <3 Tätit kehuivat miten uskomattoman hyväntuulinen Enni on aamusta iltaan. Tottelee hyvin ja on kiltti ja avulias muita lapsia kohtaan. Tädit myös sanoivat, että selvästi Enni jo ymmärtää mitä he puhuvat tarhassa.

Kaikin puolin onnitunut päivä oli tuo eilinen! :)



10 kommenttia:

  1. Hienoa, että kaikki oli kunnossa! Odottelinkin jo kuulumisia :)
    Ultraako siellä lääkärit? Suomessahan ns. seulakätilöt tekee ultrat viikoilla 12 ja 20 (ja tosi taitavia ovatkin!)
    Niin ja suomessa se laskettu aika siirretään sillon ekassa ultrassa viikolla 12, jos sitä on tarvis siirtää, sitten 20 viikolla siihen ei enää tehdä muutoksia.
    Oliko sulla muuten fiilistä sukupuolesta? Osuiko se oikeaan? :)

    VastaaPoista
  2. Nyt alkaa tuntumaankin vähän että raskaanahan tässä ollaan. :) Ruotsissa ultrasi lääkäri ja täällä hoitaja. Mutta täällähän ei tosiaan ole muuta kun tämä rakenneultra viikolla 17-19. Ruotsissa oli myös vain yksi ultra. Eli nyt vasta sain tietää lasketus - itse olin laskeskellut aiemmin sen 12 päivän.

    Sukupuolesta tuntemukset pomppi vähän suuntaan jos toiseenkin. :D Vielä edellisenä iltana tunne oli juurikin siitä toisesta sukupuolesta mutta ennen ultraa meillä oli tavan neukku ja siellä sydänääniä kuunnellessa vahvistui oma tunne taas tähän oikeaan. :D

    Mites siellä?

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, etta kaikki hyvin. Ja ihana uusi banneri sulla:) Kokeillaan onko roskapostitunnistin paalla;)

    VastaaPoista
  4. Minuakiinnostaa norja kovasti,millainen maa se on? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norja on erityisen kaunis maa!!! Se tulee ensimmäisenä mieleen. :D Sitten tietysti aika kallis maa, mutta siihen tottuu. PIeniä kyliä koko maa täynä - niitä muutamaa suurta lukuunottamatta. Mutta nää kylät on taas täynä erittäin mukavia ja iloisia ihmisiä! Hyviä liikuntamahdollisuusksia kaikkialla. Ollaan tykätty tähän saakka tosi paljon!

      Poista
  5. Täytyy myöntää että ei ennen oo tullut mieleenkään että kiinnostaisi lähteä lomamatkalle Norjaan, mutta kun on seurannut blogiasi niin on nähnyt kuvista ja kuullut sinulta niin paljon kaikkea hyvää maasta, että mielenkiinto heräsi ja joskus kun taas lähtee ulkomaille lähistöön niin Norja tulee olemaan harkintalistalla :) Ja onnea uudesta vauvasta, kaikkea hyvää odotukselle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista! Itsellekään ei ikinä ennen tullut Norja matkailumaana mieleen, vaikka paljon hyvää siitä olinkin kuullut. :) Nyt voin todellakin suositella! Kuvista ( varsinkaan minun puhelimen kuvista) ei tosiaankaan saa oikeaa kuvaa. Tänne vaan! JA jos meidän suunnalle sattuu eksymään niin aina vähintään kahvit tarjotaan.

      Poista
  6. Ihana kuulla että pieni voi hyvin :) <3

    VastaaPoista