maanantai 13. elokuuta 2012

Tapas kestit ja bailey's kakku

Lähtövalmiina. 


Lauantaina pääsin itsekin vähän tuulettumaan kun vietettiin ystävän 40-vuotis juhlia. Joo aika leveä näiden uusien ystävieni ikähaarukka kun nuorin on syntynyt vuonna 1991. :D
Synttärisankari oli tilannut 10 vadillista herkullisia tapaksia. Arvatkaa vaan maistuiko!


Ensimmäinen lautasellinen

Pöydällinen herkkuja




Minä sitten tein sankarille lahjaksi kakun osana yhteistä lahjaa. Tää on tää iänikuinen suosikkini
Bailey´s kakku, jonka Anni vissiin on joskus neuvonut. :) Ihan itse Ennin kanssa käytiin keräilemässä vattuja tuolta metsästä ja Enni oli oikeesti hyvä apulainen, vaikkakin suurinosa marjoista meni suoraan suuhun ja äidin marjakippo pääsi kaatumaan pariin otteeseen.


Moni kakku päältä kaunis....

....mutta oli tää ihan hyvää muutenkin. 
Nyt istun täällä kotona yksikseni kun Enni on tarhassa ja H treeneissä. Outoa. :D Tänään ei tosiaan mennyt tarhaan jättö ihan niin hyvin kun perjantaina. :( Jo aamulla kun puhuttiin tarhasta oli Enni sitä mieltä, ettei halua lähteä. Tarhaan mentiin kuitenkin ihan iloisin mielin, mutta leikkiessä piti kaikki lelut esitellä minulle. Samoin piirtää piti äidin sylissä ja laulaa piti äidin sylissä ja ja ja ... uskalsin lähteä vasta vajaan tunnin päästä kun lapset menivät ulos leikkimään. Siellähän Enni tunnetusti viihtyy. No nyt saman tien kun mentiin ulos, halusi Enni syliin ja sitten hirveälla huudolla siirtyi tädin syliin kun minä lähdin. :( Surkeeta. Ehken se siitä vähitellen. H saa kyllä huomenna hoitaa tarhaan jättämisen. Aion muuten jatkaa teidän kyllästyttämistä näillä tarha jutuilla, mutta se nyt on tällä hetkellä meille iso juttu. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti