perjantai 4. toukokuuta 2012

Floro

Täällä on kuulkaas ollut sellainen tehoviikko että oksat pois. :D Ei ole tänne blogailemaankaan ehtinyt ja jaksanut.

H:n sisko ja hänen miehensä olivat täällä meillä kyläilemässä ( juu just vein heidät takas koneella ja täällä ollaan. ;) ), ja H oli keksinyt meille aikalailla ohjelmaa. Ompahan tullut hyvin tätä lähiseutua tutkittua ja varmasti vieraat näkivät parhaat puolet tästä upeasta maasta! Kaiken lisäksi täällä on ollut ihan bikinikelit koko viikon! Kiva alkurusketus jo pinnassa vaikkakin Enni on meistä selvästi jo ruskein. :D 

Laitanpahan tähän kerrankin mukaan kartan, niin saatte vähän paremman kuvan meidän reiteistä. :D Ja edes siitä missä päin Norjaa asustellaan. :D  Asutaan siis tuolla Sogndalissa - keskellä Norjaa. Tiistaina ajeltiin pieneen kyläseen nimeltä Floro, joka sijaitsee tuolla merenrannalla Forden ja Ålesundin välissä. Lähempänä Fordea kuitenkin.

 Tässä pikkukameran kuvia tiistain reissulta; 









 Eikö olekin melkoisia maisemia jopa näin ikkunanläpi kuvattuna? Ajeltiin noin parin tunnin matka Floron kattomaan Hannun jengin peliä. H loukkaantui hieman viime pelissä, joten ei lähtenyt mukaan pelireissulle. Tämähän oli "vaan" cupin peli 3 divarin jengia vastaan. Tää näiden joukkue on tällähetkellä ykkös sarjan toisena, joten cupin ekan kierroksen peliin valmentaja oli laittanut kakkosjengin. Normaalista aloitusjengistä kentällä taisi olla vain kolme pelaajaa. Kannattiko? No ei. Tää peli oli ihan kamalaa katottavaa, jopa miulle, joka ei kyseisestä lajista niin hirmuisesti ymmärräkään. :D Toi divari jengi pyöritti Sogdalia ihan satanolla. :D Onneks peli päätty "vaan" 3-0. Nii nää hävis. Eipähän tarttee poikien stressata enää cupin peleistä.



Enni ja Anni
Jätski viikset. Huomaa muuten että on vappu kun noita haalaripukuisia opiskelijoita pyöri siellä ja täällä

Turisti

Oltiin kattoo sirkusta. Eiku.

Moroooo

4 kommenttia:

  1. Nuo haalarilliset on muuten abeja (russ), joilla alkoi juuri "russetid", kansallispäivään 17.5. asti kestävä biletyskausi ;)

    VastaaPoista
  2. Joo niin me täällä kuultiinkin. Tuli ihan yllätyksenä kyllä, kun on tottunut yliopistohaalareihin. :D Ovatpahan ainakin piristystä katukuvaan.

    VastaaPoista
  3. Tappioon oli muuten syynä sekin, että Florøn poikaset, nuoret junnut, halusivat voittaa. Ylittivät itsensä. Niitten keski-ikä tais olla jotain 18v. Heiltä se varmaan oli pelaamista yli kykyjensä tai ainakin kovaa yritystä luin. Hienoja maisemia vastakohtaisuuksien Varsinais-Norjassa.

    VastaaPoista
  4. Niimpä. Niistä poikasista pari taisi olla vieläpä Sogndalin junnuja lainassa.

    VastaaPoista