sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Sognefjord

Tässä vielä viimeinen postaus meidän viikon retkeilystä. Torstaina päädyttiin lähtemään risteilylle pitkin Sognefjordin vuonoja. Mehän asutaan tämän Norjan pisimmän ( maailman toiseksi pisimmän) ja suurimman vuonon haarukassa. :D  Tässä vielä siitäkin kartta, kun näistä kerta alan innostumaan.  Ehken maantiedonopettajana syytäkin pikkuhiljaa kiinnostua. ;)


Ajettiin autolla tonne "alas" Flåmiin, josta otettiin lautta Gudvangeniin. H.n tuurilla ehdittiin lauttaan minuutin tarkalla aikataululla. Tällä matkalla vuono taitaa olla jopa kapeimmillaan jos en ihan täysin valehtele. Hannun siskon mies Julius on kippari itsekin, joten hän ainakin oli kiinnostunut matkasta. Jouduttiin tosiaan ottamaan edestakainen reissu, ja näin risteily venähti nelituntiseksi. Mikäpäs siinä oli maisemia ihailla. Kyllä tällänen pieni ihminen vaan hiljenee korkeiden seinämien edessä. Ajoittain olo oli kuin Taru sormusten herrasta tarinassa.... :)  Reissun kohokohta oli silti meno ja tulomatkalla lähes Flåmin rannassa nähdyt delffiinit. Tai ehken kuitenkin pyöriäiset. :D Delffiinit eivät ehken näillä seuduilla viihtyisi. Siistiä silti!!! Ihan iso laumallinen nähtiin lähellä laivaa hyppelehtimässä. Aika pitkälle sisämaahan olivat päätyneet. Kuvia ei harmitus näistä ehditty napsimaan. :(

Ainut miinus reissussa oli, että meinas vähän kylmä tulla kun oli tottunut niihin helteisiin ja tuolla ei enää aurinko paistanutkaan. Neljä tuntia olisi vierähtänyt huomattavasti mukavammin kannella auringossa köllötellen. Nii ja tietenkin sitten pienellä kiireellä ajeltiin takas kotiin, että ehdin illan jumppaan.

Tässä miljoona kuvaa ihan sekaisessa järjetyksessä. Ei nää kuvat anna yhtään oikeeta kuvaa siitä miten mahtavia nuo vuoret oli. Hyvä yritys kuitenkin. :)


Tonne sitä vaan mentiin.

Syvemmälle ja syvemmälle...

Sulamisvesiä

Ja useampia

Kylän vene

Lämmittelyä kahviossa

Penni

Kalastaja H

Vähän oli soraakkin tainnut vyöryä alas...

Tie poikki

Lisää puroja

Ja putouksia

Ketään ei palella.
Illalla sitten Heijataankin oikein kunnolla kun luvassa on tippeliigan kärkikamppailu. Toivotaan, että tää peli menis hiukan paremmin kun se cupin peli divarijengiä vastaan... Onneks niillä on nyt sentään H vahvistuksena. ;)

3 kommenttia:

  1. Mahtavat maisemat ja taatusti hieno risteily. Olisi houkuttelevaa joskus matkailla siinäkin Norjan kolkassa. Koko vuonorannikko Bergenistä Kristiansandiin kun on jäänyt tuntemattomaksi osaksi muuten hyvinkin tuttua maata.
    Wau, saitte siis valassafarin samalla.
    Sun kannattaa pysyä delfiinikannassasi, sillä luultavasti ne olivat valkokuvedelfiinejä elikkä valkokylkidelfiinejä toiselta nimeltään. Pyöriäiset ovat pienempiä, eivät esiinny kovion suurissa laumoissa, niitä on normaalista muutama, korkeintaan kymmenkunta. Ne käyvät pinnassa näyttäytymässä, mutta eivät hyppele niin innokkaasti, vaan ovat enempi rauhallisia. Valkokuvedelfiinilaumassa saattaa olla useita kymmeniä jopa satoja yksilöitä. Ne ovat yleisiä koko Norjan rannikolla.
    Valkokuvedelfiini eli springare på norsk White side Dolphin in english liikkuu aika usein ryhävalaiden kanssa kimpassa.
    Valasinfoa muuten löytyy meidän safarin sivuilta
    arcticwhaletours.com. Ollaan facebookissakin Arctic Whale Tours. Tämä niinku pienenä piilomainoksena ;)

    VastaaPoista
  2. Niin, onnea otteluun. Eipä se Norjan cupin tyssääminen maailmaa kaada. Parempi oli ottaa se pakollinen tilastotappio silloin ja mennä täysillä sarjajohtajaa vastaan. Fysioterapiassa on muuten töissä yksi Sogndalista kotoisin oleva jalkapallohullu (kaikkihan ne on täällä sellaisia) Se oli hirmu innoissaan uudistuneesta kotikylän joukkueesta ja vahvistuksista. Oletettavasti vierailee sitten näilläkin sivuilla.

    VastaaPoista
  3. Hei mahtavaa saada asiantuntijan arvio uimareista. Oltiin niin hämillään pelkästään tämän delfiini/pyöriäislauman ilmeistymisestä, että emme tajunneet alkaa tuntomerkkejä sen enempää tarkastelemaan. Arvioisin että yksilöitä oli 8-10 ja ne eivät tosiaan kovin korkealle hyppelehtineet. Sen verran, että tunnistettiin delfiinin näköosiksi kuitenkin. :) Ei sentään ryhävalasta pongattu. Näinköhän ne eksyisivät noin kauas merestä? Tai onhan noissa vuonoissa syvyyttä ainakin.... Pitääkin heti mennä kurkkimaan safarin sivuja! Just mietittiin, että miks kukaan ei ikinä ole edes maininnut että vuonoissa voisi nähdä noinkin upeita eläomiä! varmasti vetäisi tuokin retki entistä enemmän turisteja jos edes havainnointi mahdollisuus mainittaisiin. :D

    Hannu muuten mietti ihan samaa häviämisestä. Parempi säästellä tärkeämpiin peleihin.

    VastaaPoista