torstai 9. elokuuta 2012

Tutustuminen päiväkotiin

Tänään meillä oli tosiaan tutustuminen päiväkotiin. Mentiin sinne sopivasti päiväuniaikaan, joten Enni sai itsekseen hoitajien huomion ja tutustua rauhassa paikkoihin. Ennin ryhmä on stjerne eli tähti. :) Ryhmässä on kymmenen alle kolme-vuotiasta lasta. Heillä on yhdessä kolme hoitajaa. Lisäksi harjoittelijoita tulee olemaan ympäri vuotta, sillä täällä meidän kylässä on sekä opettajan - että lastentarhan opettajan koulutus. Toinen 10 lapsinen pienten ryhmä " sol" toimii Ennin ryhmän vieressä ja tädit kertoivat, että he aika paljon toimivatkin yhdessä päivän mittaan.

Paikka tuntui mukavalta ja Enni alkoi tietenkin heti leikkimään siellä. Ei vierastanut tätejä ollenkaan ja ihan luottavaisesti jäi yhden tädin kanssa leikkimään kun me mentiin tutustumaan muualle päiväkotiin. Ainu, että Enniä alkoi itkettämään kun piti istua pöydän ääreen napsimaan välipalaa. Halusi istua minun sylissä. Tosin toinen oli selvästi ihan rättiväsynyt niin ei ihmekään, että harmittaa.

Jäi kyllä tosi kiva fiilis tutustumisesta ja heti huomenna mennään aamulla pidemmäksi aikaa. :) Alkuun minä olen mukana  - vaika luulen, ettei siinä minuu paljon tarvita. Ainut, että päikkärit ei välttämättä mene ihan ongelmitta. :D No kokeillaan maanantaina olla siellä päikkäreidenkin yli niin saa nähdä... Täällähän lapset nukkuvat unensa ulkona vaunuissaan. Enni ei puolestaan ole nukahtanut vaunuihin kuukausiin. On siellä mahdollisuus nukkua matkasängyssä sisälläkin mutta mutta... No eiköhän Enni totu tohonkin touhuun. :)

4 kommenttia:

  1. hassua, että päikkärit nukutaan ulkona! Meillä nimenomaan kesäkuun alussa info-tilaisuudessa toivottiin että lapset opetettaisiin jo kesän aikana kotona nukkumaan sisällä. Ja niin meidänkin kelkka kääntyi, tyttö joka ennen ei nukkunut sisällä ei nuku enää ulkona. Mutta kiva kun vaikuttaa kivalta paikalta! Miten pitkään sä käyt siellä mukana tutustumassa? Niin ja miten teiltä taipuu norja?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän hassua tosiaan. Just mietin et mites sit talvella kun varmaan aika kylmä kuitenkin on... ja mahtuuks isot lapset edes vaunuihin unille? :D Meidän on sit taas opeteltava vaunuihin. Hyvä et teidänkin typy on oppinut niin ehken Ennikin. Olen varmaan osakseen mukana vielä keskiviikkoon saakka. Huomenna ehken jo lähden vähäksi aikaa muualle... katotaan.

      Meiltä H.n kanssa jo ihan ok sujuu norja tai ainakin tullaan tällä ruotsi - norja sekoituksella ymmärretyksi. :) Pitäis vaan alkaa kirjoittamista harjoittelemaan. :D

      Poista
  2. Teillähän on mennyt mukavasti! Norjalaiset on siis näköjään viimeiseen asti ulkoilmakansaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kivasti kiitos on mennyt. :D Hah! Ulkoilmakansaa tosiaan!

      Poista