sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Enkeleitä

Vihdoin sain laiteltua meille joulujuttuja. Torstaina painoin niinhin jo aiemmin fiksattuihin verhoihin suttuisia enkeleiden kuvia. Ajatuksena oli perjantaina sitten askarrella verhot loppuun kun torstain enkelit olisivat ehtineet kuivua. No perjantai aamuna annoin Ennin leikkiä sillä enkelikuviolla ja jätin tytön leikkeihinsä  kun itse lähdin kouluun. No ei ollut hyvä ajatus. :D Kotiin tullessa tätä kyseistä enkeliä ei sitten löytynyt mistään! Kunnes illalla aloin ripustamaan pyykkejä kuivumaan niin sieltä pyykkien seastahan tämä kadonnut ja puhtoinen enkeli sitten löytyi. :)

Taiteilua.

Tämmösiä enkeleitä lentelee nyt verhoissa

Keittiö

Taskuihinkin koristusta. Näitähän voi käyttää muilloinkin kun jouluna.

Teippailin myös tuikkuja ison läjän.

Ei oikein valoisalla pääse nuo verhot oikeuksiinsa, mutta pienessä hämärässä ja kynttilän valossa ne on ihan kivat!

Ruokapöydän jouluisempi ilme.


Tällainen kevyt aloitus jouluun eli ei mitään överi jouluista. :) Pientä tunnelmää kuitenkin. Lunta vielä odotellaan.

Ps. älkää ihmetelkö, että on kirjoittaja muuttunut. Lisää kuvatilaa piti täälläkin keksiä.

6 kommenttia:

  1. Tosi kivat nuo harmaat verhot! Ja kiva idea tuo tuikkujen teippailu, itekö keksit? :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Paitsi et ne on kyllä sellaset vähän vaaleen säkkikankaan väriset. :D Pakko oli tosiaan teippailla kun niin kiva teippi osui silmään, ja en ihan ite keksinyt kun onhan noita teippailuja näkynyt jo varmaan vuoden päivät ympäriinsä. :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kynttiläasetelma! Tosi söpöä tuo vaaleanpunainen teippi! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Heh. Hyvin vissiin kuvat valehtelee. :D Teippi on joulunpunaista ja valkeaa. :D

    VastaaPoista
  5. Kaunista! Mäkin voisin ottaa tuollaiset verhot. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Maiju! Saat nä nii teen ensi vuonna uudet! :D

    VastaaPoista