keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kesää keskellä talvea

No niin. Aloitetaan tää juttujen purku puhelimen reissukuvilla. :D Eli heti 18. päivä tentin jälkeen pakattiin ittemme autoon ja ajeltiin Osloon. Seuraavana aamuna hypättiin koneeseen ja lennettiin Gran Canarialle. Lento meni Ennin kanssa normaaliin tapaan hienosti. Evästä ja tekemistä oli pakattuna mukaan niin ongelmista ei ollut tietoakaan. :)

Lomalainen. 

Oltiin vuokrattu sellainen paritalon puolikas golf-alueelta lähellä Masopalomasta. Asuntoon oltiin ihan supertyytyväisiä! Kaikki oli uutta ja toimi moitteettomasti. Uima-allas oli pieni, mutta riitti meille. Ainut, että meidän pihalla meni aurinko piiloon siinä kolmen aikaan. No jos oikeen halusi, niin aurinko aikaa pystyi venyttämään yläparvekkeella pidemmäksi. Mukana meitä oli lisäksi molemmat mummot ja Arttu Ennin pikkueno. Meidän porukalle tämä talo ratkaisu oli justiinsa loistava.  Saatiin kukin herätä omia aikojamme ja nautiskella aamupäivä auringosta omalla pihalla. Ei tarvinnut paljon katsella Ennin perään kun mummot sen hoiti ja neiti viihtyi ihan hyvin siinä pihalla leikeissään.

Iltapäivisin/iltaisin käytiin sitten kirtelemässä muualla. Paristi eksyttiin löhöilemään päiväksi rannalle ( "omalle" ja Puerto Ricon) ja yksi kiva päivä vietettiin vesipuistossa löllyen.

Toinen oli kaivanut itsensä hiekkaan ja taiteili kivistä vielä siihen ympärille taideteoksen. 

Joulukin vierähti siinä auringossa ja en yhtään kaivannut jouluhössötystä ja ähkyruokia! Grillailtiin, syötiin lettuja ja pelattiin afrikan tähteä. :D Oli pukki kuitenkin muutaman paketin jättänyt meille yllätykseksi. ;) Onnistunut matka sanoisin!

Tässä vielä muutama sekalainen kuva. Ehken laitan/lisään vielä joitain parempia kuvia kun saan kuvat koneelle...



Huvipuistossa viettämässä iltaa. 
Mummo ja Enni leikkii.
Joulu illallista. :D 
Aurinkoa

3 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen ja ennen kaikkea kuuloinen loma! Me oltiin viikko Bahia Felizizzä marraskuun alussa ja siitä sai niin paljon voimia arkeen. Nyt siitä tuntuu olevan ikuisuus :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Kyllä vain pienikin loma piristää kummasti! Varsinkin jos pääsee aurinkoon! Onneksi tässä mennään jo kesää päin.

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista