lauantai 12. tammikuuta 2013

Suomea pikakelauksella

Tässä vielä muutama sananen meidän Suomen reissusta, jos jotain kiinnostaa. :)


Melkein kaksi viikkoa ehdittin olemaan Suomessa sen Kanarian reissun jälkeen. Oltiin yötä mummilassa, kuten normaalistikin. Minä ja Enni mentiin Mummon ja Artun kyydillä käymään parin yön reissulla Savonlinnassa ja olikin oikein mukava viikonloppu! Ehdin näkemään matkalla Mikkelissä kummipoikaa perheineen, sekä muitakin sukulaisia. Savonlinnassa olin ensimmäistä kertaa yötä oman mummoni luona kun veljeni Lauri sattui sopivasti sieltä muuttamaan pois joulun tietämillä. Jos vaikka ehdittäisi senkin kanssa näkemään enemmän kun Helsingin päässä kuitenkin tullaan enemmän olemaan reissuillamme. No mummolassa oli ainakin lämmin. Saunasta tullessa papan mittari näytti sisälämpötilaksi reilu 30 astetta... että tarkenee! Viikonlopun aikana näin myös vanhoja lukion aikaisia ystäviäni, joita en valitettavasti ollut nähnyt ihan liian pitkään aikaan! Vois vaikka yrittää useammin. :)

Helsingissä sitten sairasteltiin mahatautia ( tää on ihan vakio AINA oon jonkin asteen taudissa siellä...) ja juhlittiin uutta vuotta, shoppailtiin ja vaan oltiin. Käytiin syömässä ulkona useaampaankin otteeseen ja ihan kaksistaan käytiin leffassakin H:n kanssa! Hobiitti 3D versiona oli pikkaisen jännittävä vissiin vauvallekin kun sen meno jännissä kohtauksissa aika moista kuperkeikkaa! :D Ihan huippua oli myös nähdä osaa meidän vanhasta Ruotsi-jengistä! Harmi vaan, että aikaa oli niin vähän. Meitähän asui Helsinborgissa useampikin suomalainen "urheilija perhe" sen reilun kolmen vuoden aikana ja kuulkaas huippujengi olikin! Onneks kaikki ( paitsi he jotka vielä siellä Ruotsissa ovat) asuvat pääkaupunki seudulla niin VARMASTI pidetään yhteyttä tulevaisuudessakin!

Tärkeimpänä tietenkin, että ehdin näkemään kahta parasta ystävääni! Kumpaakaan en tarpeeksi mutta tämmöstähän tää on. :) Toista ajoin tapaamaan puolimatkaan Heinolaan ( meillä on kyllä aina parhaan sityt treffipaikkoina...) ja toisen kanssa enhin jopa lenkkeilemään. :D Näin Sallan upean hääpuvun ( se nainen tulee kyllä olemaan kesän kaunein morsian) ja Maria oli ihanan hehkuva kaikkine möhömahoineen! Harmittaa kun en voi olla näkemässä sitä söpöläistä, joka sieltä kohta putkahtaa! Haleja molemmille!

Täällä meillä on taas lunta ja pakkastakin melkein 10 astetta!!! Tänään olikin mukava keli ulkoiluun ja vähän shoppailuunkin.



Hyvää lauantai-iltaa teille! Me jäädään taas Ennin kanssa kaksisteen tänne kun H lähtee treenileirille lämpimään yöllä. Onneks vaan viikoksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti