torstai 27. helmikuuta 2014

Ohi on tältä keväältä

Tänään vihdoin päättyy tämän alkukevään yksinhuoltajuus!!! Ainakin toistaiseksi. ;) H tulee tänään kotiin ja kyllä sitä on odotettukin! Adakin menee ihan sekaisin innosta kun näkee isin Skypessä! Aika suloinen näky kyllä! :D 

Äiti ja Arttu lähtivät kotiin sunnuntaina ja yllättävän nopsaan tämä viikko on sitten sujunut. Artun kanssa käytiin siellä rinteessä ja otin ihan normislalomit. Ja kypärän. Rinteet olivat yllättävän hyvät ja jotenkin erikoista ( hyvällä tavalla) oli, että puolet rinteistä oli ns hoitamattomia ja pääsi melkeinpä puutterille laskemaan. Täällähän ne sitä harrastavat kovasti ja " top tureja" eli hiihtosuksien ja laskettelusuksien välimuodoilla retkeilyä ja  laskemista omia reittejä ihan täysin rinteiden ulkopuolella. Mitä korkeammalla sitä parempi. Että Sallalle vaan tiedoksi, että voi alkaa varailemaan tänne lentoja talviaikaan niin ohjelmaa on tiedossa. ;) 




Oli muuten hullun raskasta laskea pitkästä aikaa ja varsinkin lumessa!!! Artun kanssa vaan kisailtiin kumpi selviää mäet alas vähemmillä kaatumisilla! :D  Tytöt viihtyivät meidän laskujen ajan mummon seurassa. Pääsivät hekin kokeilemaan vähän pulkkamäkeä! 



Arttu pääsi myös kokeilemaan kiipeilyä! Tykkäsi vissiin. Ennikin kokeili boulderong seinää!!! Pääsi jopa pari askellusta ylöspäin. Olisi hän päässyt kokeilemaan ihan valjaillakin lasten seinää, muttei tainnut uskaltaa! Onneksi Ennille oli siellä kaikkea muuta tekemistä! 







Tulin tietenkin kipeäksi alkuviikosta, joten yöt on menneet vähän blörinäksi Adan kanssa ja olen ottanut sen meidän sänkyyn parina yönä kun en ole jaksanut alkaa taistelemaan. Zombeillen on sitten täällä päivät menneet. Olen siis joutunut panostamaan päivämeikkiin vähän normaalia enemmän. 



Enni on ollut päikkärissä taas ja me ollaan Adan kanssa nähty ystäviä, ulkoiltu ja olen päässyt ohjaamaan tuntinikin. Enni varsinkin on oikein ulkoilumuodin edelläkävijä. Hän myös nykyisin valikoi joooka aamu vähintään omat vaatteensa. Välillä siskon ja äidinkin! 





Tuosta noin vielä loppuun mummon ja Artun kone Osloon! 


Hyvää loppuviikkoa sinne!!! 




2 kommenttia: