maanantai 20. elokuuta 2012

Koululainen

Tänään minustakin tuli taas koululainen. :D Ensimmäinen päivä norjalaisessa yliopistossa sujui kivasti ja melkolailla samalla kaavalla kuin Suomessakin. Aamulla oli lukukauden avaus tuolla keskuspuistossa ja siellä meille tarjoiltiin myös lounas ( leipää - yllätys - sekä erilaisia tapaksia ). Oman ryhmän fadderit ( tuutorit) kertoivat meille tärkeimpiä juttuja opiskelijaelämästä ja kierrättivät meitä pitkin Sogndalia. Siitä jatkettiin sitten koululle. Koululla kuuneltiin parin tunnin luento tulevasta vuodesta ja siitä miten paljon työtä vuosi tulee teettämään. :D Oo ouuuu!



Luennon jälkeen jakaannuttiin neljän ryhmiin ja lähdettiin suunnistamaan ympäri koulua ja ympäristöä. Ihan hauskaa. Tuli koulu ja kaverit tutuiksi. Samaan ryhmään valikoitui myös tyttö, joka on tulossa meille Idrettssenteretille töihin. Meillä ainakin oli puhuttavaa keskenämme. Suunnistuksen jälkeen siirryttiin keskustaan grillailemaan. Huomenna on vielä vissiin tällänen ei tehdä mitään - päivä. :)

Äidin lisäksi Ennillä oli tänään jännä päivä kun E joutui jäämään päikkäriin taas ihan yksin. Viime viikolla ei oltu päikkärissä kun se maanantai. Hain Ennin maanantaina tarhasta ja tajusin kotona, että tyttöhän on ihan tulikuuma. Kuumetta siis. Yön aikana Ennille nousi rokkonäppylöitä ja googlen ja äitin avulla diaknosoin enterorokon. Kuume kesti onneksi vaan sen päivän ja yön. Näppylätkään eivät olleet kovin ärhäköitä, joten uskallettiin lähteä reissuun. Ei myöskään päästetty Enniä kentällä leikkipaikkaan, ettei tartuttaisi muita.

Tänään ei päikkäriin jäänti mennyt sen paremmin kuin viimeksikään. Jäin Ennin seuraksi vähäksi aikaa ja lopulta E jäi sinne huutamaan tädin syliin. :( Eikä ollut taaskaan syönyt mitään tarhassa. No pikkuhiljaa sitten...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti