Sattuu ja tapahtuu

Täällä edelleen menee päivät kotia laitellessa ja käytännön asioita hoitaessa. Vihdoin saatiin tiistaina norjalaiset henkilötunnukset, joten ehkä tässä pikkuhiljaa alkaa arkikin toimimaan. :)

Tänään käytiin mm. avaamassa pankkitilit ( jo kolmanteen maahan....), joka muuten oli huomattavasti helpompaa kun Ruotsissa, jossa mukana pitää olla sitä sun tätä lappusta ja suunnilleen omat vanhemmat todistamassa, että olet sinä. :D Tai noin ainakin hiukka ylempänä eräässä kaupungissa Tukholman tuntumassa... ;) Kortit tulee toivottavasti piaan, sillä jostain syystä ulkomaalaiset kortit eivät toimi läheskään kaikkialla. Pankkitäti ei kylläkään antanut meidän avata yhteistä tiliä ( tai ainakaan suositellut) .  Syyksi mainitsi tosiaankin sen ettei olla naimisissa ja jos H.lle sattuisi jotain niin miullahan ei sitten ois mitään asiaa sinne tilille. Eli täysin tasavertaista tiliä ei kait olisi edes saanutkaan. Omilla sitten mennään. Oli muuten todella mukava nainen meitä auttamassa! Tai kaikki täällä ovat olleet, keihin olen törmänyt. Tää pankkitäti sanoi, että täällä on suurimmaksi osaksi vaan mukavaa porukkaa ja yhteistä kaikille on kuulemma omituinen huumori. Samoin hän neuvoi, ettei kannata arastella puheen  keskeyttämistä, jos jotain ei ymmärrä, sillä täkäläistä murretta ei vissiin ymmärrä oikein kukaan muukaan. :D

Nii ja mie pääsin aloittamaan norjalaisen jumppaohjaajan uran tossa maanantai-iltana. :) Netistä katoin että tunti oli varattu täyteen ja mainintana vielä siellä, että "uusi ohjaaja :) ". Hyvä aloitus siis. Olin suunnitellut tunnin ihan minuutilleen ja menin sinne salille hyvissä ajoin, että ehtisin kattoa välineet ja jutella asiakkaidenkin kanssa rauhassa. Ihan ei kuitenkaan suunnitelmat menneet yksiin.... Pomo oli siellä minuu vastassa ja sanoi tulevansa tunnille mukaan. Samalla hän neuvoi minulle siinä käytännön asioita ja antoi hiukan uusia työvaatteita ( ylläri kaks kokoo liian reiluja miulle).  No menin siinä sit kamoja vaihtamaan kun tajusin et olin unohtanut KAIKKI levyt kotiin. Kello oli 14 vaille tasan ja arvoin et lainaanko levyjä ja vedän tunnin ihan hatusta vai haenko levyt? Eka tunti niin pakkohan siinä oli sitten lähteä kaahaamaan kotiin. Onneks se pomo on tosi mukava ja oli sitten jo varoitellut asiakkaita, että saatan vähän myöhästyä. Viisi yli pääsin sitten aloittamaan tunnin jo valmiiksi hiki päällä. Siis mie joka en ikinä ole mistään myöhässä! Pikkasen noloo... No ei ne laitteetkaan tietenkään olleet yhtään tutut ja meni siinäkin sählätessä, mutta sain kun sainkin tunnin alkamaan ja itse tunti meni mielestäni hyvin. Sain jopa asiakkailta hyvää ( kai? ku kaikkea en ymmärtäny... :D ) palautetta. Samoin pomolta. Ainut mitä se mainitsi, oli et he ei ole tottuneet ihan niin vauhdikkaisiin tunteihin - mutta sehän ei haittaa. Samoin et ei kannata välittää jos asiakkaat ei ole heti mukana kaikissa jutuissa, esim jos heiltä vaikka kysyy jotain, niin vastausta ei ehken tule. :D ELi perus Suomi malli; Treenataan ku treenataan ja sillon ei paljon naureta tai vastailla. :D Toisin kun Ruotsissa, jossa vähintään puolet porukasta huutaa JEEEEE kun käsketään ja loput viimeistään kun käsketään uudestaan. ;) Sunnuntaina uusiks sitten. Jäi kyllä ihan positiivinen fiilis.

Kerkesin myös tutustua paikalliseen sairaalaan/terveyskeskukseen tossa tistaina. Siellä oli muuten töissä yksi valmis lääkäri ja joku 6 viimeisen vuoden opiskelijaa. Varmaan ihan toimiva systeemi. Mutta tän osion voi hyppää yli jos ei halua lukea miun vaivoista... :D Ei muuten sisällä kuva demoja. ;) Mut huomasin perjantaina SUomessa, että miun kainalo on kauheen arka. Päivän mittaan vaan aristi enemmän ja huomasin semmosen pienen kyhmyn. No päätin seurailla tilannnetta viikonlopun yli ja mennä sitten näyttämään jos on tarve. Se pattihan tietenkin kasvoi kasvamistaan ja oli jo ihan isokin maanantaina. Tuntui myöskin melkoisen kipeältä nostaa ja liikutella kättä. Googlailin netissä ja konsultoin lääkäriystävääni Apia, ja päädyin siihen että se on tulehtunut rauhanen. Aino suositteli tosiaan lääkärissä käyntiä ja antibiootteja. Maanantaina tuli tosiaan ne henkkaritunnukset, niin tiistaina sitten menin ( ja pääsin) lääkäriin. En saanu antibiootteja mutta jouduin leikkauspöydälle ja 40 minuuttia se nainen silpoi miun kainaloa, että sai tyhjaksi sen kainalon. Puudutusaine ei ollut ehtinyt vaikuttaa kunnolla, kun lääkäri aloitti hommansa ja voin sanoo, että tuntu. Pariin otteeseen, jopa lisäili sitä puuhutusta. Mutta kai kainalo onkin melkoisen arka-alue. Meinasin oikeesti jo lopussa laatata siinä. Vannoin sillon synnytyksen jälkeen, että enää en valita kipua, mutta tää tuli kyllä hyvänä kakkosena. Ja miun kipukynnys on kuitenkin aika kova. Tai tässä uskossa olen aina ollut. :D Enni onneksi nukkui reippaasti vaunuissa koko toimituksen ajan. Oli muuten tosi mukava myös tämä lääkäriopiskelija ja sai hyvät kehut siltä tarkastavalta lääkäriltä. :)  Se oli jopa niin mukava, että meinasin pyytää sitä miun kaveriks. :D Juu mut lähdin sitten ihan tokkurassa ja oikeesti itkusilmässä sieltä lääkäristä ( jota en edes saanut maksettua - koska ei ollut käteistä eikä norjalaista korttia) taapertamaan kotiapäin. Hannu oli tietenkin treeneissä ja ei olis voinut tulla hakemaan. Oli hyyyyyvin mielenkiintoinen kotimatka. Lykin Ennin vaunuja yhdelläkädellä tota VUORTA ylös ja pari ohikulkijaa jopa auttoi minuu. Olin vissiin vähän surkee näky sitten.... :D Näin jälkeenpäin naurattaa mut sillon itketti. Olin oikeesti pyörtyä kun tulin kotiin. Tää käsi oli vielä eilen kipee olkapäästä sormiin saakka, mutta nyt on jo ihan ok ja ajattelin uskaltaa treenaamaankin tänään. :) Eilen uskaltauduin viimein kattomaan millasta jälkeä se silppominen tuotti - ja kaksi pientä viiltoa tuolla vaan on. :D MUTTA SE TUNTUI PAHEMMALTA MITÄ NÄYTTI JA VAIKUTTI!!!! OIKEESTI! :D

Mut nyt ku Enni nukkuu, nii mie alan ompeluhommii.