lauantai 15. syyskuuta 2012

Koulutreeniä

Tässä pitkästä aikaa vähän koulujuttua.

Hyvin on nämä viikon koulussa sujuneet ja entistä enemmän ymmärrän luennoilla. :D Olen jopa ollut ahkera ja saanut ensimmäisen kirjan luettua. Toinen olisi vielä edessä. Näistä tentti sitten parin viikon kuluttua. Ensimmäinen kirjallinen tehtäväkin on jo palautettu ja toivon sen menevän läpi. Seuraava onkin jo työn alla. Palautus heti keskiviikkona. Että et täällä vaan pelkkää urheilua tuo koulu ole. :D

Mutta on se sitäkin! Nyt meillä on treenilajeina ollut tanssi, uinti, suunnistus ja jalkapallo. Jalkapallo saatiin perjantaina päätökseen ja meillä olikin se turnaus. Ihan hauskaa oli. Uskaltauduin pelaamaankin ja todisteena siitä mustelmaiset sääret. Beibi pysyi hyvin mukana ja turvassa. En pelannut hurjimpaa jengiä vastaan kun heillä kaikki oli fudismimmejä ja aika kovaa kyllä pelasivat, että ei olisi taklaukset olleet varmaan mitään suositeltavaa tälle mahalla.

Tässä pari kuvaa meidän jengistä. :) Pronssia saatiin. Nii joukkueita oli siis neljä. :D Tytöt pelasivat omassa sarjassa ja pojat omassaan. Pelattiin seitsemän peliä ja voitettiin niistä 5. Hyvä me. :D

Gruppe to, jenter

Pepsodentit päällä


Viikolla meillä oli myös urheiluvammoja. Niistähän minulla on kokemusta ( nimimerkillä kaikki paikat rikottu vähintään kertaalleen)... Teorian päälle harjoiteltiin muutama tunti ihan käytännössä. Nyt osaan sitten teipata oikein raajan jos toidenkin. :D


Mites se menikään? 
Just tulin muuten työpaikan kick offista. Enni oli täällä ekaa kertaa lastenvahdin (yhden pelaajan tyttöystävä) kanssa. Hyvin olivat pärjänneet. Tulin kyllä kotiin jo yhdeksäksi laittamaan typyn unille. Ensimmäistä kertaa Enni antoi ihan omaaloitteisesti suukon ja ison halin jollekin tuntemattomalla. <3 Hänet siis otamme tänne mielellämme uudestaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti