sunnuntai 4. marraskuuta 2012

C

Täällä Lomalainen moi. Viikon lomaa lennoista ja muista tunneista kun ohjelmassa on reilun viikon lukuloma! Eli tentti taas edessä.

Perjantaina oli viimeinen tenttiin valmistava luento ja sinne piti ottaa pikkuapuri mukaan kun päiväkoti oli kiinni ja H.lla treenit. Tosi nätisti jaksoi 2-vuotias Enni istua suht hiljaa koko luennon ajan ( kirjoja, dvd, piirustusvälineet ja evästä)! Sain olla ihan ylpeä. :) Paitsi kun kertauksen aihe siirtyi mekaniikkaan ja erityiseti painotankoperiaatteeseen tokaisi Enni sieltä takarivistä oman mielipiteensä kyseisen asian tärkeydestä tentissä; blaablaablaa. :D

Se on aloitettava opiskelut ajoissa, että pärjää


Mutta hei sain siitä ensimmäisestä tentistä tulokseksi C.n. Ihan tyytyväinen olen, siihen nähden, että se oli ensimmäinen vieraalla kielellä tehty tentti ja aika tosiaan loppui siinä silloin kesken sen mustetkynäepisodin vuoksi. Ja C oli vieläpä keskivertoa parempi. Kukaan ei ollut saanut tentistä A.ta, muutama B, enemmän C.tä ja suurinosa oli ilmeisesti saanut D:n. E.tä oli myös jokunen saanut ja F.stä en kuullut ainakaan. En ole ihan varma, että onko tuo F huonoin vai eikö sillä ole päässyt läpi ollenkaan..... Ilmeisesti se vaan on huonoin. :D

5 kommenttia: